sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

"Iskä on pervektiomissi!"



Hauska ja tapahtumarikas viikonloppu takana! Perjantaina IsoSn kerhoillessa olen supertehokas, kävin salilla, shoppailemassa ja lounaalla ihanan ystäväni pastoriSn kanssa. Iltapäivällä kävimme kaupassa, kävin lempparijumpassani sekä istuin pienessä palaverissa justustelemassa tulevan kesän pienistä työkuvioista liittyen minulle rakkaaseen lajiin, pesäpalloon. Illalla kotiin tullessa, Familyman oli hoitanut tytöt nukkumavalmiuteen (pikkuS tarvitsi siis vielä pienet maitohuikat, johon iskä ei pysty!) ja sitten katsoimme Voice of Finlandin finaalin. Kaipa se voitto ihan oikeaan osoitteeseen meni, tuosta finaalinelikosta. Omat suosikkini tippuivat jo aiemmin. Uskon kuitenkin että tuosta nelikosta, tai ainakin osasta tullaan vielä kuulemaan. 

Lauantaiaamuna kävimme polskimassa perheuinnissa ja lähdimme sieltä suoraa köröttelemään Helsinkiin Lapsimessuille. Olimme molemmat ensikertalaisia ko messuilla mutta mielessäni oli selkeä kuva, minkälaisessa väenpaljoudessa pääsemme päiväämme viettämään. Täytyy myöntää, että kyseessä oli positiivinen kokemus! Väkeä ei ollut lainkaan niin paljoa kuin mihin olin varautunut, käytävät olivat isot vain muutamaa sumppukohtaa lukuunottamatta. Mutta mitä saimme messuilta?!? Ehkäpä yhteistä kivaa perheen kesken? Mukit tytöille ja muutamia puuro-, välipala- ja pastillinäytteitä. Jos olisimme maksaneet lipuista (aika kalliit 16 euron liput! eli yhteensä 32 euroa), olisin saattanut olla harmistuneempi, mutta nyt ilmaislipuilla, jäi hyvä maku suuhuun. Tosin alaselkä meinasi olla katkeamispisteessä käveltyäni pikkuS rintarepussa koko kolme tuntisen! Tässä pari kuvaa messuilta

Pikku-Prinsessa oli haltioissaan tavattuaan kolleegoitaan

Ehdottomasti hauskin osasto, Pajulahden temppurata


Messuilta palattuamme tulimme kotiin ja ilalla saimme vieraita (kiitos vaan seurasta J, L ja A!)  ja grillailimme. Täytyy kyllä myöntää että pojat hoitivat grillimestarin pestin mallikkaasti, joskin ruoantulo kesti pari-kolme tuntia, mutta hyväähän kannattaa odottaa! Tarjolla oli muun muassa halloumia, makkaraa, lihaa, pekoniherkkusieniä, tiikeriravunpyrstöjä, poikien chilipekonirullia, salaattia, kesäkurpitsaa ja viininlehtikääryleitä.

Pöytä koreana
Viikonloppu on pitänyt sisällään myös kakkuja. Ystäväni järjestää tiistaina ystäväpariskunnalleen synttärijuhlat. Pariskunta asuu Norjassa ja tämän toivottiin näkyvän kakussa. Teemaksi kakkuun ajattelin oma maa mansikka, muu maa mustikka eli tästä voikin päätellä jo vähän kakun täytteitä! ;) Mansikka- ja mustikkakerroksille kaveriksi tulee valkosuklaa mousse. Mutta mousset pääsevät kakkuun vasta huomenna. Nämä liput pääsevät liehumaan lipputankoihin tiistaina.

Suomi vs. Norja

Sunnuntaiaamu alkoi siis kakkupohjan pyöräytyksellä. Yhdeksän jälkeen olimmekin jo tyttöjen kanssa autossa matkalla Familymanin siskolle A:lle. A oli delegoinut ison mahansa kanssa ikkunanpesun tänä vuonna miehelleen S:lle. Viikolla sain puhelun S:lta, joka kertoi, ettei A kieltänyt "ostamasta" palvelua, että haluaisinko tulla pesemään heidän ikkunansa! :) Niimpä aamupäivän vietimme A:lla ja S:lla. Tulimme kotiin ja nukuin IsoS kainalossaani niiiiiin makoisat päiväunet! Päikkäreiden jälkeen punnitsin salille lähdön ja omien ikkuinoiden pesun välillä. Auringonpaiste ratkaisi asian ja pesin ikkunat Familymanin huudellessa taustalta ohjeita...! IsoS oppikin tänään uuden sanan: PERFEKTIONISTI! Itse olen enemmän suurpiirteisempi ja ajattelen että on ikkunat ainakin puhtaammat kuin aloittaessa, mutta Familyman ei pysty katsomaan rantuja vaan melkein kulki perässä ja pesi ikkunoita uudestaan.. (oikeesti olkkarin ikkunat se kävikin pesemässä ulkoa uudelleen!) Mutta vaikka omat ikkunat Familymanin mielestä pestiinkin hutiloiden, puhtaat niistä tuli! Ihan häikii katsoakin kun aurinko paistaa! :)

Illalla teimme lempi-iltapalaani, lämpimiä voileipiä. NAM!!! Iltaan kuuluin myös sauna ja Selviytyjien finaali. Siinä vaiheessa kun suosikkini tippui, kiinnostus sarjaa kohtaan hieman laski, mutta kyllä finaali on aina finaali! Mielestäni näistä kahdesta finalistista oikea voitti. Aikamoiseen piinapenkkiin he kyllä joutuivat! Huh!

Mukava viikko edessä, tiistaina jo vappuaatto! Iik! Tarkoituksena grillata ja järkätä pihapeliturnaus! Toivotaan siis hyviä säitä! Mukavaa viikkoa kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi ihanaa jos kommentoisit ja kertoisit mielipiteesi!