lauantai 11. toukokuuta 2013

Kauan odotettu näkymä!


Ihana viikonloppu takana!!! Ja vielä huominen edessä!!!! I-H-A-N-A-A!!! 

Starttasimme perjantaina IsoSn kerhon jälkeen mökille! Piiiiiitkästä aikaan! Viime kesänä pääsimme mökkeilemään ainoastaan juhannukseksi lähestyvän synnytyksen vuoksi. Mökki on saaressa ja matkaa sairaalaan aika paljon, joten kerta jäi meidän viime kesän ainokaiseksemme. Tänä kesänä otetaan vahinko takaisin ja mökkeillään viime kesänkin edestä! :) 

Mumma, Vaari ja P ja M olivat lähteneet mökille jo aamulla lämmittämään mökkiä ja siivoamaan. Kevään ensimmäinen kerta mökillä muistuttaa hieman työleiriä kun mökin kaikki nurkat siivotaan talven jäljiltä ja kaikki mitä irti lähtee viedän ulos tuulettumaan, mutta onhan se ihanaa köllähtää puhtaisiin lakanoihin saunan puhtaana ja siivouksesta uupuneena. Noh, sen verran "oikein"olimme pelanneet Familymanin kanssa korttimme, että me saamme vain muistella hämärästi tuota tunnetta! Eli mökille tullessamme kaikki oli jo siivottu ja pääsimme suoraa ruokapöytään. No joo kyllä Familyman asensi laiturin paikoilleen ja mäkin vähän haravoin, mutta aikalailla siivellä matkustajia me tällä reissulla olimme. Jotenkin kiitos Mumma, Vaari, P ja M! 

Koko pitkän talven ja kevään olen odottanut sitä tunnetta, kun lapset ovat jo nukkumassa, olet käynyt saunassa ja pukenut jotkut kamalat mökkirönttyvaatteet ja istahdat nuotiopaikalle. Radio Suomi soi taustalla (ainoa paikka mihin se kanava vaan sopii!), vesi liplattaa, nuotio poksuu, lokit rääkyy ja kaikki ihanat ihmiset istuvat siinä seurana. Tätä on koko pitkä talvi odotettu. Ja jatketaan odottamista!!! Siellä me kökötettiin kaikki mökissä ja jännitettiin Suomen peliä! Tai no puolet nukkui ja loput jännitti! Vähän aikaa istuin yksin ja huuhkin ihanaa kevät ilmaa! <3 KeSä!


Tätä näkymää on odotettu!

IsoS ei juuri muista vuoden takaista juhannusta ja sitä kesän ainoaa mökkireissua, vaikka toisin väittääkin. Mökki on tuttu paikka, valokuvista ainakin. Kun olimme tulleet mökille joka siis on todellakin MÖKKI eikä mikään luxushuvila. Mökillä ei ole sänköä eikä sisävessaa. IsoS katseli mökissä ympärilleen ja kysyi "Missä vessa on?" Ja sitten lähdettiin tutustumaan vessaan! :) Ja olipa ihmeellista kun vessaa ei vedetä!! :)

Mökkireissu jäi tällä kertaa vain yhden yön mittaiseksi, sillä Familymanilla on "Viinikerhon" kokous ja meillä tytöillä "kissanristiäiset" (eli ystäväni M järjesti vaatekutsut, joissa muuten tilasin itselle shortsit, jotka ovat normaalia kokoa yhden pienemmät! Jei!) lisäksi huomenna on äitienpäivä. Voi että odotan sitä! Olemme Familymanin kanssa sopineet että me vanhemmat ostamme jotain kivaa pientä ja tarjoamme aamupalan sänkyyn mutta se mitä kaikista eniten odotan on IsoSn kerhossa tekemää korttia ja pientä lahjaa! Voih!

Ihanan illan päätti IsoSn kauniit sanat. Tiedättekö sen lastenohjelman missä lauletaan Arvaa kuinka paljon. Arvaa kuinka paljon Sua Rakastankaan... Siinä isä- ja lapsipupu "kisailevat" siitä kumpi rakastaa enemmän. IsoS sanoo usein iltaisin mm. "Rakastan sua niin paljon kuin taivaalla on tähtiä." tai "Rakastan sua niin paljon kun suussa on hampaita." :) Tämän päivän viimeiset sanat olivat "Äiti, mä rakastan sua niiin paljon. Rakastan sua enemmän kuin mökillä on vettä!" <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi ihanaa jos kommentoisit ja kertoisit mielipiteesi!