sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Omaa aikaa ja kakkuja

Hitsi kun on kaiken näköistä enkä ole kerennyt kirjoittelemaan!! Noh tässä nyt koko viikonpäivitykset samassa postauksessa!

Tein vapuksi Suomi vs. Norja kakun ja se onnistui ihan hyvin. Täytettä (mustikka-valkosuklaamousse ja mansikka-valkosuklaamousse) maistellessani olisin toivonut hieman enemmän valkosuklaanmakua, vaikka yhteensä valkosuklaata oli kolme levyä! Ensi kerralla sitten enemmän! Sain kuitenkin vuolaita kehuja kakun suhteen ja se kai se on tärkeintä! Tälläinen siitä sitten tuli..

Oma maa mansikka, muu maa mustikka?

Vapputouhut menivät mukavasti! Ilma olisi saanut olla hieman parempi sillä meillä oli tarkoitus järjestää grillauksen ohessa pihapeliturnaus ystäväpariskuntien kesken. Turnaus typistyi kuitenkin vain mölkkyyn jonka voittajasta tuli grillimestari. Jokainen pariskunta oli tuonut jotain ja menu oli mahtava!!! Grillimestari T onnistui työssään hyvin ja kaikilla tuli mahat täyteen. Jälkkäriksi olin tehnyt sairaaaaaan hyvin M&M ja valkosuklaa cookieita. Harvemmin olen noin kookkaita cookieta syönyt, mutta hyvä vaan, niin pystyi sanomaan että söin vaan yhden (tai kaksi) keksiä! ;)

N-A-M! 

Vappupäivänä lähdimme heti aamusta Vappujuoksuun, jonka järjestää paikallinen urheiluseura. Viime vuonna oli jo tarkoitus osallistua, mutta tämä äiti päättikin hommata oksennustaudin juuri vapuksi. Ihanaa että IsoS muistaa kertoa usein että "silloin yksi vappu äitillä oli oksennustauti!" Siitä saattaa herätä erilainen mielikuva, kuin mikä todellisuus oli, sillä silloin oli pitkällä raskaana. :) Vappujuoksussa siis alle kouluikäiset lapset kisailevat keskenään. Jokainen lapsi saa mitalin, niin myös meidän IsoS. Vappujuoksu oli todella kiva tapahtuma, johon osallsitutaan ihan varmasti myös ensi vuonna, jolloin pikkuSkin pääsee kilpailemaan! :)

Vappupäivä jatkui kaupungilla käynnillä ja vappubrunssilla. Oli lystiä! Kiitos seurasta kaikki muruset!
Iltapäivällä menimme kaikki päikkäreille, minä IsoSn viereen ja Familyman itkuhälyttimen viereen. ;) Alkuillasta pompittiin trampoliinilla ystävämme M:n kanssa ja Familyman ja O kasasivat pihakeinun minun haravoidessa. "Palkaksi" M ja O saivat simaa ja munkkeja! :) 

Torstaina kävin ystävälläni K:lla ihastelemassa kuukauden ikäistä tytöntylleröä. Pikku prinsessa saa tänään nimen ja sain kunnian tehdä pikkuiselle kastekakun. Koska nimi ei ole vielä julkinen, en näytä kuvaa valmiista kakusta, mutta koristeet voin näyttää. Laitan vaikka illalla kuvan valmiista kakusta.

Pikku neidin tossut kakkuun

Perjantaina oli luxus päivä, koska Vaari haki IsoSn kerhosta ja pikkuSkin meni mumman ja vaarin hoteisiin muutamaksi tunniksi. Me saatiin Familymanin kanssa omaa aikaa... No arvaatteko mitä tehtiin? Käytiin syömässä? Ei. Leffassa? Ei. Nukuttiin? Ei. Se mitä ensin ajattelit? Ei sitäkään. Me imuroitiin auto, vaihdettiin renkaat (joo toukokuussa on kait jo korkea aika...) ja käytiin kaupassa!!!

 Lauantaina käytiin vikaa kertaa vauvauinnissa ja taaaas kerran lupasin, että ihan varppina me kyllä käydään siellä uimassa vaikkei mitään"ohjattua" olekkaan. Kesän ajan saamme ehkä pidettyä lupauksemme, mutta syksyllä, pahoin pelkään että se uinti taas vaan jää kun on räkätauteja ja vähän kylmäkin... 
Lauantaina oli niiin nätti päivä ja päikkäreiden jälkeen lähdimme käymään "pihakylässä" tuttavillamme jonka jälkeen pyörälemässä koko porukalla. Ihana päivä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi ihanaa jos kommentoisit ja kertoisit mielipiteesi!