Voi mikä iiiiiiihana viikonloppu takana!!!! Lähdimme perjantaina kymmenen naisen voimin Tampereen läheisyyteen mökkeilemään. Kyseessä oli vastaisku miesten iänikuisille mökki-, kalastus-, metsästys-, sauna-ilta-reissuille. :) Mökki oli jo viime vuonna hyväksi todettu ja mikä tärkeintä, se sisälsi paljun! :D Viikonloppu piti siis sisällään hyvää ruokaa, hyvää juomaa, paljuilua sekä loistavaa seuraa. Kukaan mökkeilijöistä ei tuntenut kaikkia, minä esimerkiksi tunsin about puolet naisista. Kriteerinä oli, että reissuun lähtee mukavia, helppoja (esim. ei aiheuta konflikteja)ja hauskoja äitejä. Äitejä siksi, että joku lapseton olisi kuollut tylsyyteen meidän synnytystarinoita ja uhmaikiä vertaillessa. ;)
Perjantaina lilluimme paljussa yli kolme tuntia, lauantaina sitten ehkä tunnin vähemmän. Lauantai sisälsi ihanan piiiiiiiitkän ja täyteläisen brunssin, hieman löntystelyä lähikauppaan sekä illan huipensi Alias-mittelö:
-Sellanen tyyppi joka asuu luostarissa
-Munkki! Nunna!
-Ei... No vähän kuin naisen alapää!
-Pimppa! PIISPA!!!!
:D
Ehkäpä tässä reissussa nämä muutamat kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin tuhat tai edes sata sanaa.
Vaikka reissu oli mitä ihanin, oli kotiin palaminen sekä lasten ja Familymanin näkeminenkin ihanaa! Oon niin rakastunut mun perheeseen! :) IsoS sai viime yönä kuumeen, joten ainakin alkuviikko menee neljän seinän sisällä.. Loppuviikosta olemmekin tyttöjen kanssa keskenämme, sillä Familyman lähtee työmatkalle loppuviikoksi.
Nyt arki on taas alkanut ja saan taas kuunnella tätä ihanaa keittiön hellan porinaa..