Viime päivityksen jälkeen tytöt kävivät yökyläilemässä veljelläni ja meillä on jo monta päivää kinuttu, koska O- ja S-serkut tulevat vuorostaan meille yöksi. Pitää siis sopia pian päivä, vai mitä A?! :) Yökyläpäivä olikin täynnä yllätyksiä, sillä ensin yllätimme tulevan kummipoikani äidin babyshowereiden merkeissä. Sen jälkeen kiireellä uusiin yllätyksiin. Illalla yllätimme 30-vuotiaan ystävämme Jn.Toki olin leiponut kakut molempiiin juhliin.
Familymanilla oli reilut kaksi ja puoli vuotta kouluvuotta jäljellä ja sitten tää family hyppää lentokoneeseen ja karistaa koulun pölyt niskoiltaan. (Valitettavasti koulu siis jatkuu vielä syksyllä vuoden verran, mutta edesssä on ainakin pitkä kesäloma!!)
Odotan kyllä kovasti jo kevättä! Katselin tänään ikkunasta pihaa ja pohdin, että tänä vuonna saattaakin olla ensimmäinen vuosi kun emme IsoSn kanssa levittele lapioilla lunta kasoista pitkin pihaa, jotta se sulaisi nopeammin. Siitä saakka kun olemme täällä asuneet, olemme näin tehneet, koska ensimmäisenä keväänä ostimme IsoSn kovasti toivoman trampoliinimme ja sovimme, että se kootaan kun lumet ovat sulaneet. Itseasiassa trampoliinin osto oli IsoSlle niin iso juttu, että neiti oli kertonut päiväkodissakin asiasta: "Iskä osti trampoliinin. Ja Vaari maksoi!" :D
Keväässä odotan kovasti sitä kun pääsee pyöräilemään! IsoS oppi syksyllä pyöräilemään jo tosi pitkiäkin matkoja ja tosi hienosti ja PikkuSkin tykkäsi istua pyöränistuimessa. Lisäksi meillä on pyörän peräkärry, johon molemmat tytöt saa kyytiin jos oikein pitkälle lähtee. Lisäksi odotan ulkomaanmatkaamme (IsoS kertoi odottavansa matkasta eniten sitä, että pääsee keräilemään rannalta näkinkenkiä uuteen sieltä ostettuun laukkuunsa. Sekä sitä, että Familyman on luvannut neidille jäätelön joka lomapäivälle!), sitä että pääsee pihalle ilman, että pukee puol tuntia lasten päälle, luonnon puhkeammista kukkaan, familymanin lomaa, istumista kirjan kanssa patiolla ihanassa kesäillassa, grillaamista, mökkeilyä, KESÄÄ!!! Iiiks!
Koska kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä muutamia kuvia leppoisilta lomapäiviltä! Kevättä odotellessa! Pus pus!