Kymmenen kiloa ja priimat korvat

Suuntasimme aamulla IsoSn kanssa lääkäriin korvien jälkitarkastukseen. Tuomio oli "priima korvat"! Eli kahdesti syöty antibiottikuuri oli tepsinyt ja vältimme liimakorvan ja putkituksen. Viime kerralla IsoSää nauratti kovasti lääkärissä kun puhuttiin liimakorvasta. Vuosi sitten putkitusta jo väläyteltiin, mutta kieltäydyimme, sillä IsoS oli jäämässä parin kuukauden päästä kotihoitoon. Melkein vuosi pystyttiinkin korvatulehduksia välttämään. 

Olenkin jo aiemmin täällä kertonut, kuinka vuoden alusta aloitin laihdutuskuurin. Muutaman ensimmäisen viikon aikana laihduin kolme kiloa "omatoimisesti". Helmikuun puolessa välissä aloitin dietin, jossa kurinalaisesti olen punninnut joka ikisen suupalani. Dietin kesto on kuusi viikkoa ja enää sitä on jäljellä puolitoista viikkoa. Tänään vaaka näytti -10 kiloa! Siis KYMMENEN!!! Wau! Aikamoinen suoritus mielestäni! Vielä olisi viitisen kiloa tavoitteeseen, mutta odotellaan nyt dietti loppuun, huilitaan vähän ja katsotaan sitten miten ne loput karistetaan. Kun tajusin laihtuneeni KYMMENEN kiloa (onhan kaikille nyt varmasti selvää, että olen laihtunut KYMMENEN kiloa! ;) ) soitin Familymanille ja ilmoitin, että joku palkinto tästä pitäisi saada! Familyman lupasi sen hoitaa. Kun ne viimeiset viisi kiloa on sitten karistettu, pitää hommata uusi palkinto. Mielestäni nämä voisi olla hyvä palkinto! Vai mitä mieltä olette?

Olen saanut paljon palautetta tästä blogista ja siitä, kuinka hyvälle mielelle tätä lukiessa tulee. (Kiitos kaikille palautteesta!)  Blogin tarkoituksenahan ei ole kirjoittaa mitään ylistysvirsiä helpoista ja söpöistä lapsista, rakastavasta aviomiehestä ja ihanista läheisistäni, vaan kertoa arjestani näiden ihanuuksien keskellä. Eli yritän välttää siirappia. ;) Jos joku tulee hyvälle tuulella tätä lukiessa, niin se on pelkkää plussaa! Itse olen onnellinen pelkästään siitä, että edes JOKU jaksaa tätä lukea! Eli kommentoikaan ystävät hyvät tekstien alle mietteitänne. Ei tarvitse kirjautua mihinkään, nimettömänäkin voi kommentoida! 

Mutta siitä onnellisuudesta piti kirjoittaa.. Luin pari päivää sitten Jenny Henrikssonin blogia onnellisuudesta ja siitä, kuinka onnellisuus ei tule pakottamalla. (Lisää Jennyn ajatuksia osoitteesta http://hidastaelamaa.fi/aiheet/blogit/) Olemme seurustelleet mieheni kanssa 15-vuotiaista saakka, eli PUOLET elämästämme. Siinä ajassa olemme yhdessä kasvaneet teineistä "muka-aikuisiksi" ja siitä sitten oikeiksi aikuisiksi. Olemme menneet naimisiin ja saaneet kaksi ihanaa ja tervettä tytärtä. Meillä on hyvät työpaikat, paljon rakkaita ystäviä, lämpimät ja läheiset välit sisaruksiimme ja vanhempiimme. Olemme terveitä! Kaikki on mennyt jotenkin "liian helposti" ja välillä miettii, että mitä sitä on tehnyt, ansaitakseen näin ihanan elämän! 

Kuitenkin siinä perusarjeessa nämä asiat saattavat helposti unohtaa! Tai unohtaa ehkä on väärä sana, vaan ehkä ne vaan jäävät taka-alalle. Parisuhteen arjessa onnellisuus on pieniä tekoja. Toiselle aamupalaleipien tekoa, iltapalan syömistä yhdessä, pieniä "rakkauslahjoja" tai yllätyksiä. Rakkauslahjat eivät ole ruusuja tai suklaarasioita vaan se voi olla vaikkapa putkenavaaja tai pyöränpumppu! Eli esimerkiksi jotain sellaista mistä toinen on saattanut valitella ja toinen tuo siihen ratkaisun/helpotuksen. Kokeilkaapa! Siitä tulee hyvä mieli saajalle, mutta etenkin antajalle!!! :)

Pakko vielä loppuun kirjoittaa, että sain tänään mukavan kakkutilauksen! Saan suuren suuren kunnian tehdä täytekakun parhaan ystäväni kolmekymppisille! Juhlat ovat vasta kesäkuussa, mutta sen verran innoissani olen toimeksiannosta, että suunnittelu on aloitettava heti! Ystäväni on suuri Arkajalat-fani, joten mitäs sanoisitte tämän tyylisestä? Tosin ton pääkallon jättäisin kyllä tekemättä.

Goonies kakku netin uumenista