Vaarin yllätys ässille! Jätskikioski! Voi sitä hymyn määrää! |
Johan on ollut erikoinen viikonloppu! Oma aikaa! Ihanaa!!! Eli eilen sain viettää ihanan illan ihanan ystäväporukan kanssa. Ystäväni M täytti 30-vuotta ja olipa mukavaa päästä viettämään omaa aikaa! Tänään ollut rentopäivä mummalla ja vaarilla!
Familymanin aloitettua tiistaina isäkuukauden, oli tarkoitus aloittaa samana päivänä myös unikoulu. PikkuS on varsinainen tissihiiri ja öisinkin olisi niin ihanaa syödä ja nukahtaa. Valitettavasti emme kuumeisen nuhanenän kanssa pystyneet unikoulua aloittaa heti tiistaina, mutta eilen se sitten aloitettiin. Familyman toimii unikoulun rehtorina ja ensimmäinen yö meni loistavasti. PikkuS heräsi puolilta öin ja ihmetteli että mitä toi faija tossa oikein pällistelee. Puolisen tuntia neiti oli ollut hereillä mutta ihan rauhallisena ihmetellyt ennen kuin nukahtanut. Kolmelta pikkuneiti heräsi uudelleen mutta pieni tassuttelu oli auttanut saamaan unen päästä kiinni. Ei siis huutoa ja hampaiden kiristelyä (hampaiden kiristely tulisi lähinnä iskän puolelta, kun pikkuSllä hampaita ei vielä ole! heh heh) Neiti nukkuikin sitten puoli ysiin! WHAT? Normaalisti heräämme siis seiskalta! Pisteet siis Rehtorille! <3 Seuraavat kaksi yötä kertoo miten meidän käy! ;) Ensi yönä pääsen IsoSn huoneeseen yökylään! :)
Eiliset synttärit meni hyvin. Oli tosi mukavaa ja ihana nähdä ystäviä keitä en ole nähnyt piiiiitkään aikaan! Vein sankarille viemisiksi minisuklaamuffinsseja. Ja hyvin kai tekivät kauppansa.
Olin ensimmäistä kertaa ulkona pikkuSn syntymän jälkeen ja jännitin miten alkoholi nousee päähän kun en ole juonut tyyliin puoleentoista vuoteen. Kuitenkin kaksi juotuani, totesin etten halua "pilata" tätä ihanaa omaa aikaa humalalla, vaan ottaa siitä kaikki irti! Kiitos siis M ja kiitos ihanat ystävät! Olette rakkaita! Parin viikon päästä sitten uusiks kun J täyttää pyöreitä! :)
Ennen juhliin lähtöä piti kuitenkin valmistella kakku euroviisuvalvojaisiin. En ole aiemmin kirjoittanut suoraan kakkuun, vaan tehnyt kirjaimet aina sokerimassasta. Nyt kuitenkin halusin kirjoittaa.. Huh! Minkä stressin siitä sainkaan aikaan! Olin tyytyväinen kakkuun ennen kirjoitusvaihetta ja emmin pitkään että jos kirjoitus menee pieleen, koko kakku menee pilalle. Kannattaako ottaa riskiä? No minä otin.. Ihan piloille se ei mennyt, mutta en tuohon tekstiin kyllä tyytyväinenkään ollut. Jotenkin pikeeristä tuli kaikesta huolimatta hieman valuvaa (onneksi valumat sai kuitenkin korjattua) ja kakun kylkeen oli yllättävän vaikeaa kirjoittaa. Omasta mielestäni tuo teksti vaan kuului tuohon kakkuun ja vaikutti että kakun tilaajakin oli tyytyväinen! Jos kuvasta et osaa päätellä tekstiä, niin se on tietenkin DING DONG!
Tsempit Kristalle ja team Ding Dongille! Olisitte todellakin ansainneet enemmän pisteitä! Mä en enää ole Euroviisujen kaveri! Murrrr....
Huolimatta aamuyöllle valvomisesta, heräsin tänään ennen yhdeksää. Iltapäivällä pienien päikkäreiden jälkeen oli virtaa niin paljon että ajoin mummalla ja vaarilla nurtsin sekä illalla vielä meidän oman nurtsin! Vitsit vastaleikatun nurmikon tuoksu on huumaava! Nurmikkoa ajellessa mietin hyviä tuoksuja.. Mitäs niitä nyt on?! Vauvat, vastaleivottu pulla, puusauna, kesäsateen jälkeinen tuoksu.. Familymanin mielestä kananmunapierua peiton alla ei ole voittanutta! (Kertoo todellakin Familymanin huumorintasosta!) :) Mikä sinun lempituoksusi on?
Ihana kesäpäivä siis takana! Tässä muutama kuva meidän päivästä!
PikkuS harjoitteli ekaa kertaa kävelykärryillä kävelyä ulkona |
"Flamingomekkolinsessan" taidonnäyte kroketissa |
Vaarin paistamat letut! NAM! (Kuten näät toinen jo menossa!) |
Pakko vielä loppuun hehkuttaa, kuinka ihana iltapala tehtiinkään äsken! Familyman grillasi broilerin sisäfileitä ja tein vihreän salaatin, mihin lisäsin fetaa, suolapähkinöitä ja tomaatti-chili salaattikastiketta. Täydellinen makuyhdistelmä! Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi ihanaa jos kommentoisit ja kertoisit mielipiteesi!