keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Hellurei ja hellät tunteet


Viime päivät ovat olleet yhtä juhlaa!!! IsoSn neljävuotissynttäreitä on juhlittu useaan otteeseen. Lauantaina kävivät "mummit ja kummit". Oli väkeä ja vilskettä, mutta ihanaa! Jotenkin tuntui, että kerrankin kerkesin jopa istahtaa jossain vaiheessa synttäreitä!!! :)

Kruunullisia kuppikakkuja. Hassuja, lapset söivät pelkät kruunut ja aikuiset jättivät samat syömättä! ;)

IsoSn toiveesta mutakakkua

Apua! Kuinka sankari muka voi olla jo neljä vuotta!?!?

Ystäväni J saapui meille jo perjantaina ja hänestä oli suuresti apua lasten leikittäjinä ja siivousapuna! Ihan kuin ennen vanhaa, kun J vietti meillä aina koko viikonlopun! <3 IsoS omi Jn kokonaan omakseen. J sai pestä IsoSn hampaat, pyyhkiä pyllyn ja lukea iltasadut. IsoSlle ei riittänyt, että J nukkui vieraspatjalla samassa huoneessa, vaan myös IsoSn patja piti vetää lattialle, Jn patjan viereen! :)

Mihin J sitten mahtuu nukkumaan? :)
Sunnuntaina vietimme aikaa tutkien kevään ulkomaan lomakohdettamme! En malttaisi millään odottaa, että pääsisimme etelän lämpöön! Minulla ei ole kohteen suhteen juurikaan toiveita, ainoastaan uima-altaan, varsinkin lastenaltaan on oltava hyvä! Hotellin suhteen on toiveena ennemmin pienehkö kuin jättisuuri, mutta sekään ei ole ehdoton. Paikalla ei ole väliä. Viimeksi olemme olleet Kreikassa, Familyman olisi mielellään lähdössä tällä kertaan Espanjaan, mutta katsotaan katsotaan.. Oon niin innoissaan! IHANAA lähteä reissuun!!!

Maanantaina meillä oli perinteinen familymeeting, tällä kertaa veljeni luona. Eilen kävimme Mummin kanssa ostamassa glittereitä ja tarroja tämän päiväisiä kaverisynttäreitä varten. Emme siis ole aiemmin järjestäneet IsoSlle kaverisynttäreitä ja mun puolesta olisimme voineet vieläkin niitä lykätä, mutta hyvin meni. Olin jo hyvissä ajoin ilmoittanut IsoSlle, että kaverisynttäreille saa kutsua niin monta kaveria kuin täyttää vuosiakin. Eli neljävuotias saa kutsua neljä kaveria. Heti alusta asti oli mielessä S-serkku sekä tuleva aviomies L. Sen lisäksi toiveissa oli vielä kolme kaveria, niimpä päädyimme siihen, että koska S-serkku ja L juhlivat meillä jo lauantaina, kutsutaan ne kolme kaveria.

Familymeetingeillä pelataan mm tanssipeliä koko serkusten voimin!

Kaverisynttäreiden ohjelmassa oli aluksi kruunujen tekoa ja koristelua, sitten pikkuprinsessat tulivat jätskibaariin ja lopuksi discoiltiin. Onneksi myös ihan perusleikkimiseenkin jäi aikaa. Tytöillä tuntui olevan kivaa! Ja hyvin viipotti PikkuSkin mukana! Discoilut piti kyllä jättää väliin, niin oli villit tanssikuviot tytöillä! :)

Huomenna synttärijuhlailut jatkuvat, sillä huomenna on IsoSn virallinen synttäripäivä ja pari kahvittelijaa tulee huomennakin. Tänään onkin leivottu muffinsseja, jotta neiti voi juhlia kerhokavereiden kanssa synttäreitä! Huh huh! On se rankkaa täyttää neljä vuotta!

:) Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi ihanaa jos kommentoisit ja kertoisit mielipiteesi!