sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Grillikauden avajaisia ja trampoliinilla pomppimista


Hitsi kun on pitänyt kiirettä! En ole edes blogia kerennyt päivittämään! Noh nyt on melkein selvitty viikonlopusta, enää muutama tunti sunnuntaita jäljellä. Onneksi viikonlopun päättää kivasti Selviytyjät (vaikka lupasinkin, etten enää sitä olisi seurannut, kun suosikkini tippui viime viikonloppuna).

Viikkoon on mahtunut kaikenlaista. Tiistaina kävin kampaajalla ja olin super tyytyväinen tulokseen! Valitsin viime postauksen ekan tukan ja siitä tuli juurikin sellainen mikä pitikin! :) Familyman on yleensä aika kriittinen, mutta tästä tukasta sain vuolaita kehuja! :) 

Keskiviikkona oli PikkuSn neuvolalääkäri. Ihana ilopillerimme on jo kahdeksan kuukautta! Hitsi kuinka aika menee hurjaa vauhtia! Pari hassua kuukautta ja pääsen leipomaan mieluisan synttärikakun! :) Neuvolasta saimme lähetteen sairaalalle kyynelkanavien "rassaukseen". PikkuSn silmät ovat rähmineet ja vetistäneet syntymästä saakka ja olen tiennyt että jos vaiva ei mene itsestään ohi, ko toimenpide on edessä. Mutta kuten sanottua, jotenkin aika on vaan kulunut niin kauhean nopeasti että, tajusin vasta lääkärin kanssa keskustellessa, etä hitsi, nyt on se hamassa tulevaisuudessa oleva hetki, jolloin se lähete meille määrätään. Ja samassa tajuntaan iski myös se tosiasia, että PikkuS joudutaan nukuttamaan! Siis nukuttamaan! Minun pikkuiseni! Ihan hirveetä!

Pikku rähmäsilmä
Torstaina meillä oli hoidossa veljeni tyttö S. Siinä ässät vaan suhisi kun yritän "komentaa" oikeaa lasta, oikealla nimellä. Tosin paljoa ei komentamista ollut, sillä isommat tytöt leikkivät niiiiiin nätisti yhdessä! 

Perjantai-iltaa istuin yksin pimeässä, koska Familyman asenteli pihavaloja. Miten se onkin niin, että miesten "parin tunnin hommat" paisuvat kuin pullataikinat ja pari tuntia muuttuu pariksi viikoksi!? Vai onko se niin, että nälkä kasvaa syödessä? 

Lauantaina pääsimme pitkästä aikaa perheuintiin! Keretään vielä pari kertaa käydä ennen kuin kesää. Pitää nyt vaan ottaa itseä niskasta kiinni, että tulisi sitten kanssa jatkettua uimista omatoimisesti. Onneksi tulee kesä, jolloin varmasti tullaan viettämään aikaa uimalalla ja lähellä sijaisevalla maauimalalla. Iltapäivällä olikin IsoSlle mieluista puuhaa! IsoS oli kutsuttu elämänsä toisille kaverisynttäreille! IsoSn kerhossa olevat sisarukset täyttivät vuosia ja meidän neiti hilpaisi juhlamekossa ja -kengissä kyläilemään. Matkalla IsoS kertoi , että häntä jännittää. Kohotin kulmakarvojani ja ihmettelin, kun normaalisti neiti on niin reipas. Kysyin mikä häntä jännittää ja vastaus sai hymyn huulille. "Se onko siellä karkkia!" :) No sokeripöhnästä päätellen, karkkia oli ollut tarjolla! :) Mukavat jutut kuitenkin jatkuivat, sillä alkuillasta meillä alkoi grillikauden avajaiset!  Ystävämme tulivat ruokanyyttien kanssa meille ja tarjoilut olivat hulppeat! Tänään aamulla tytöt eivät antaneet armoa heräämisen suhteen, sillä IsoS alkoi huutelemaan 6.20 "HUOMENTAAA!" Houh! Onneksi ihana auringonpaiste ja kivat tekemiset ovat pitäneet minua virkeänä. 

Tänään olin saanut kunnian tehdä kakun parhaan ystäväni siskon tytön kasteeseen. Ystäväni lensi loppuviikosta Saksasta Suomeen ja tuli tapaamaan kummityttöään (ja meitä) sekä hakemaan kakkua aamupäivästä. Oli niiin ihanaa nähdä Koota! Onneksi pian tulee kesä ja näämme myös tytöt ja tietysti myös IsoSn kummisedän. 

Kakku onnistui hyvin! Ystävälläni oli toiveita maun ja koristeiden suhteen ja tein parhaani, jotta toiveet täyttyivät. Tennareita harjoittelin jo viikko sitten ja alkuviikosta sain omaa silmääni mielyttävät. Koska IsoSn kummisetä on Adidaksella töissä, oli toiveena saada Addun tennarit kakkuun. :) Pätkismoussekakku suklaapohjalla ei vaan voi maistua pahalta. Ja vielä kun pursotuksetkin onnistuivat, oli kiva antaa kakku eteenpäin! Onnittelut vaan pikku Fionalle ja hänen perheelleen! 

Pikku Addut

Pikku Fionan iso kakku
Illalla puuhailimme pihalla, niinkuin varmasti kaikki muutkin omakotitaloasujat. Olin aamusta luvannut IsoSlle yllätyksen ja kovasti odottama trampoliini kaivettiin talviteloilta esiin! Trampoliini ostettiin viime kesänä, jolloin en voinut pomppia ison mahani takia ja odotin innolla että äitikin pääsee pomppimaan! :) PikkuS ei vielä päässyt testaamaan. Viime keväänä kun trampoliini hommattiin IsoS julisti päiväkodissa kaikille "Meillä odottaa autotallissa trampoliini. Iskä osti, Vaari maksoi!" :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi ihanaa jos kommentoisit ja kertoisit mielipiteesi!